perjantai 6. marraskuuta 2015

Helppo ja mehevä jauheliha-kasvisvuoka

Uunissa valmistuvat ruoat ovat minusta näin pimeän aikaan ihan parasta. Niiden tekemiseen ei mene paljon energiaa, monesti riittää vain pilkkominen ja ainesten kasaaminen vuokaan. Ne valmistuvat kätevästi esimerkiksi samaan aikaan, kun on itse ulkoilemassa ja sohvalla loikoilemassa.


Tein eilen toistamiseen tätä tuoreilla ja kuivatuilla yrteillä ryyditettyä jauheliha-kasvisvuokaa, ja koska siitä tuli taas todella hyvää ja mehevää, päätin jakaa reseptin täällä. Tämä ruoan innoittajana on toiminut aivan erinomainen kasvis-vuohenjuustovuoka, jota olen tehnyt useampaan otteeseen.

Tähän ruokaan tarvitset:

400 g naudan 10% jauhelihaa
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
2 perunaa
3 porkkanaa
1/2 tölkkiä (Mutti) tomaattimurskaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
Santa Maria Chili Explosionia myllystä
kuivattua persiljaa
kuivattua korianteria
kuivattua yrttisekoitusta
1 ruukku tuoretta basilikaa
juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa noin sentin paksuiksi viipaleiksi. Pilko kuoritut porkkanat ja perunat peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Silppua basilikan lehdet.

Paista jauheliha tilkassa öljyä. Lisää sekaan tomaattimurska, sokeri, suola ja mausteet tuoretta basilikaa lukuun ottamatta. Käytä kuivattuja yrttejä noin teelusikallinen jokaista, korianteria hieman vähemmän. Anna kastikkeen muhia pienellä lämmöllä viitisen minuuttia.

Lado vuokaan kerrokset munakoisoa ja kesäkurpitsaa sekä puolet pilkotuista porkkanoista ja perunoista. Kaada päälle puolet kastikkeesta ja puolet silputusta basilikasta. Kasaa päälle toinen kerros kasviksia, kastiketta ja basilikaa. Ripottele päälle haluamasi määrä juustoraastetta.

Anna ruoan olla uunissa tunti ja siihen asti, kunnes porkkanat ovat pehmeitä.

Itse laitan vuoan päälle kannen siinä vaiheessa, kun juustoraaste on saanut kunnolla väriä. Eilen jätin vuoan vielä reiluksi tunniksi sammutettuun uuniin kansi päällä, ja ruoasta tuli todella täyteläisen ja mehevän makuista.







2 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen! Ja kasvisvuohenjuustovuoka kuulostaa tosi houkuttelevalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Suosittelen kokeilemaan molempia. Itse en osaa oikein päättää, kumpi on parempaa. :)

      Poista