maanantai 21. maaliskuuta 2016

Perunasi voi olla jotain muuta kuin vain perunaa


Oletko koskaan ajatellut, että ostaessasi pakastealtaasta lohkoperunoita, voit saada perunan lisäksi myös muunnettu tärkkelystä, riisijauhoa, dekstriiniä ja nostatusainetta (E500)?
En minä ainakaan. Olen kuvitellut, että ostaessani lohkoperunoita saan lohkoperunoita, joissa on öljyä ehkä suolaa. Miksi ihmeessä niissä olisi jotain muuta? Lohkoperunahan on peruna, joka on lohkottu.
Viikonloppuna opin, että lohkoperuna voi olla myös jotain muuta, kun nappasin lauantaina lähikaupasta pussin pakastelohkoperunoita. Olin päättänyt tehdä ruoanlaiton todella helpoksi ja keksittyä enemmän illan vieraisiin, sillä päivällispöydässä istuisi kaksi lasta ja kaksi rentoa jutustelua kaipaavaa aikuista naista.
Pakkasessa oli entuudestaan vajaa pussi perunoita, joten kumosin pellille ensin vanhemmat ja sitten uudemmat perunat. Äimistyneenä katsoin perunoita. Toiset olivat hyväksi todettuja, rapeita perunalohkoja ja ne uudemmat jotain, mitkä näyttivät enemmän vaaleilta omenapaloilta kuin perunoilta.
Otin molempien pakkaukset esiin ja aloin tutkia, miten perunat voivat näyttää näin erilaisilta. Ja mitä opinkaan? Sen, että uuniin laitettavat lohkoperunat voivat olla joko perunaa ja öljyä TAI 94-prosenttisesti perunaa, 2,5-prosenttisesti öljyä, muunnettua tärkkelystä, riisijauhoa, dekstriiniä, suolaa ja nostatusainetta (E500).
 
En väitä, että jälkimmäisten perunoiden ainekset olisivat vaarallisia tai mitään sellaista. Itse haluan kuitenkin syödä perunani ihan vaan perunana.
Olen tottunut lukemaan ainesosaluetteloita ja olen tarkka siitä, mitä pistän suuhuni. Tämä tapaus osoitti taas vaihteeksi sen, että melkein mikä tahansa ruoka, mitä et löydä hevi-osastolta (tai en tiedä, pitäisikö tästä lähtien alkaa syynätä porkkanapussejakin), voi sisältää kaikenlaista turhaa.
Ehkä sinuakin kiinnostaa, mitä suuhusi laitat. Jos näin on, kehotan sinua tutkimaan pakkauksia myös pakastealtaalla.

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Nainen, muista hemmotella joskus myös itseäsi


Onko sinulla kokemusta siitä, että kun kosmetologin kasvohoidon päätteeksi nouset ylös ja katsot itseäsi peilistä, näet kirkuvan punaisen, turvonnen naaman? Siitä huolimatta, että kosmetologi on vakuuttanut sinulle, että vaikka tässä vähän otetaan epäpuhtauksia pois ja kuoritaan ihoa, olet ihan treffikunnossa tämän jälkeen?

Ja niin olet maannut luottavaisena siinä pehmeällä pedillä ja vaikka ihoasi on nipistelty niin, että kyyneleet tulevat silmiin, olet ajatellut, että tämä on kauniimman ja puhtaamman ihon arvoista. Lopputuloksena se, että ihosi on kahta kamalammassa kunnossa ainakin seuraavan viikon.
Minulle on aikoinaan käynyt noin lukuisia kertoja, kun nuorempana hoidatin silloin akneen taipuvaista, superpintakuivaa ihoani jos jonkinlaisissa kasvohoidoissa. Jostain syystä koin, että ihoani kohdeltiin aina kovin ottein, vaikka yritin selittää, että se on tosi herkkä. Loppujen lopuksi päätin, että nyt saa hoidot riittää ja aloin itse tutustua aiheeseen ihonhoito.
Ja kuinkas siinä sitten kävikään: löysin loistavat tuotteet, sain ihoni tasapainoon ja päädyin ihan uudelle uralle Mary Kay -kosmetiikan pariin. Vaikka olenkin nyt päätynyt takaisin viestinnän pariin ja tekemään väitöskirjaa, ovat hyvät tuotteet ja ihon suhteellinen tasapaino pysyneet elämässäni.
Koska en ole yleensä loputtoman pitkävihaista sorttia, annoin jokin aika sitten kosmetologin tekemälle kasvohoidolle uuden mahdollisuuden. Ja voi halleluujaa, miten onnellinen olen! Ihoni tuntui entistä paremmalta ja mikä uskomattominta, olin perusteellisen hoidon jälkeen täysin treffikunnossa. Tuijottelin itseäni hämmästyneenä peilistä ja hoin, että miten ihmeessä ihoni voi näyttää tämän jälkeen näin hyvältä.
Kaverini Maija teki minulle kasvohoidon timanttihionnan kera. Hän siisti myös kulmakarvat vahalla ja värjäsi ne,  poisti otsalta miliumin ja leuasta pari epäpuhtautta. Ja tässä täysin filtteröimättömät, aidot kuvat ihostani ennen ja jälkeen:
 


 
Tiedän, 39-vuotias nainen ei ole kauneimmasta päästä maatessaan pyyhe päässä meikittömänä, mutta hyvän asian, kuten ihonhoidon tärkeydestä kertomisen puolesta teen välillä hullujakin asioita.
Juttelimme Maijan kanssa hoidon aikana paljon ihonhoidosta ja olimme yhtä mieltä siitä, että tasapaino on ihonhoidossa kaikkein tärkein. Ja se tulee sitä kautta, että hoitaa ihoaan juuri itselle sopivilla tuotteilla, joita on tosi vaikeaa löytää ilman ammattilaisen apua. Miettikää nyt, mikä määrä purkkia ja purnukkaa markkinoilla on ja isoilla mainosrahoilla ne kaikki saadaan kuulostamaan täydellisiltä. Ja silti lopputulos omalla iholla voi olla katastrofi.
Vaikka kotihoito on se kaikista tärkein asia, sillä se on jokapäiväistä, kosmetologin tekemät kasvohoidot ammattikuorinnalla ja -aineilla toimivat kotihoidon tukena antaen iholle lisäpotkua.
Nyt kun olen päässyt kammostani eroon, aion antautua hemmoteltavaksi ainakin pari kertaa vuodessa. Näin lopputalvesta iho on lämpötilan vaihtelujen ja kuivan sisäilman takia tosi kovilla, joten nyt on oiva aika antaa sille täydellinen, elvyttävä hoito. Muutenkin iholle kannattaa antaa erityistä hoitoa aina vuodenaikojen vaihtuessa ja joskus vaikka kuuriluonteisesti.
Hyvää naistenpäivää, pidä itsestäsi huolta!

Maria

tiistai 8. joulukuuta 2015

Rauhoittumisen ilo ja vaikeus

Vanheneminen on ihanaa monella tapaa. Ei tarvitse esimerkiksi juosta pää kolmantena jalkana koko ajan kokemassa jotain peläten, että muuten jää jostain paitsi.


Ehkä sinä olit jo nuorena niin fiksu, ettet polttanut kynttilääsi molemmista suunnista. Minä en ollut. Elin niin täysillä kaikin tavoin, ettei aikaa juuri jäänyt rauhoittumiseen saati ajatteluun. Tärkeintä oli, että koko ajan tapahtui jotain.

Tällaisia mietin viimeksi torstaita, kun olin tehnyt Janinan ohjaaman yinjooga-harjoituksen Sipoon Lilla Villanissa. Mietin, että tällaiseen nuorella Marialla ei ollut koskaan aikaa ja että tällaista hän piti turhana. Toisaalta ymmärsin, että ilman sitä nuorta Mariaa ei olisi tätä nykyistä, joten eivätköhän asiat ole menneet juuri niin kuin ne oli tarkoitettukin.


Vanhassa, kauniisti jouluun puetussa puutalossa oli ihan omanlaisensa tunnelma tehdä joogaharjoitusta. Hyvän yön jooga erosi kaikista aiemmista harjoituksista myös äänimaailmansa takia, sillä harjoituksen aikana Katja Kykkänen Hoitohuone Sylistä soitti äänimaljoja.


En ollut koskaan aiemmin kuullut äänimaljoista saati hoidoista, joita niiden avulla tehdään. Äänimaljojen sointi sopi mielestäni kuitenkin täydellisesti yinjoogan. Katjan taitavissa käsissä käsityönä taotut maljat soivat pitkään ja niiden äänet auttoivat osaltaan rauhoittumaan ja rentoutumaan.

Rauhoittuminen ja rentoutuminen eivät todellakaan ole mitään helppoja juttuja. Pahimmillaan joogastakin saa epäonnistuneen fiiliksen, jos koko ajan ajattelee, että nyt pitää rentoutua eikä siihen pystykään. Tätä nykymenomme on: saamme stressiä kiireestä, mutta myös rauhoittumisesta.

Jokaisella pitäisi olla joku keino tyhjentää mielensä jatkuvista ärsykkeistä ja vaatimuksista. Se on oleellista jaksamisen, uuden luomisen ja jopa mielenterveyden kannalta. Mutta siitä ei tosiaan pidä ottaa paineita, sillä silloin mennään ojasta allikkoon. Aivan, helpommin sanottu kuin tehty.


Yinjooga on yksi tapa harjoitella mielensä tyhjentämistä ja samalla keho saa todella tarpeellista huoltoa. Kuten jo aiemmin kirjoitin, yinjooga vaikuttaa lihaskalvoihin ja on näin ollen loistavaa kehonhuoltoa. Vastakohtana dynaamisille joogaharjoituksille, kuten astangalle tai vinyasalle, yinjooga on passiivinen ja meditatiivinen harjoitus.

Janina ohjaa harjoitukset luontevasti ja tarkasti niin, että hän ei nosta omaa rooliaan esille, mutta pitää huolen, että jokainen tekee asanat oikein itselleen parhaalla tavalla. Janinasta huokuu intohimo yinjoogaan, ja se on tarttuvaa.


Kehoni tosiaan kiitti harjoituksesta. Pitkien asanoiden aikana on hienoa huomata, kuinka lihakset rentoutuivat ja antoivat periksi. Ihan kuin jäsenet olisivat yhtäkkiä kasvaneet pituutta!

Yllätyksekseni huomasin, että selkäni oli tosi jäykkä. Olin pitkään keskittynyt venyttämään pakaroita, lonkkia ja takareisiä, vaikka isoin ongelmakohta taisikin olla selässä. Yinjooga siis parantaa myös omaa kehontuntemusta.

En väitä, että yinjooga rauhoittaisi mielen automaattisesti; joskus rauhoittuminen ja mielen hiljentyminen onnistuvat paremmin, joskus huonommin. Uskon kuitenkin, että mieltä pystyy "kouluttamaan" niin, että se on valmiimpi vastaanottamaan myös hiljentymistä ja rauhoittumista.

Ja jos mieltään ei saa rauhoitettua, tulee ainakin tehneeksi hyvää keholle. Suorituskeskeinen minä täällä nyt hymyilee tälle tehokkuusajattelulle, mutta itselleni ajatus puhtaasta meditaatiosta on kyllä way too much.

Minusta tunnin yinjooga-harjoitukset tuntuvat aina loppuvan kesken, mutta nämähän ovat makukysymyksiä. Sunnuntaina 13.12. onkin sitten luvassa kolmen tunnin harjoitus. Silloin Janina ohjaa ja Katja soittaa äänimaljoja Järvenpään Padmassa Extra slow yin -joogassa.

Suosittelen lämpimästi!

Maria

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ihan itse tehty kranssi

En tiedä mikä häiriötila minulla on päässä, mutta olen muuttunut ihan jouluihmiseksi. Viimeisimmät häiriön konkretisoitumat ovat havut, joita on eri puolilla kotia.

Mutta itse asiassa olen aika ylpeä ovikranssista, jonka suunnittelin ja tein ihan itse. Siihen tarvittiin vain ohutta metallilankaa, juuttinarua, havuja ja pari käpyä. Nyt se toivottaa meidät ulko-ovessa tervetulleeksi kotiin.


Tosin epäilen sen säilymistä jouluun asti, sillä nythän se ei saa mistään vettä. Onneksi saamaan metallilankahäkkyrään voi laittaa tarvittaessa uudet havut.

Eilen oksat lensi takaisin luontoon ja kannoin kukkakaupasta kotiin pienen katajan. Siinä se nyt tuo ledlamppuineen valoa tähän pimeimpään vuodenaikaan. Koristeiksi riittää Kaleva Korun kaksi joulukoristetta.

 
 
Kukkakauppiaan mukaan kanerva pärjää kuivassa sisäilmassakin, jos se saa aluslautaselle vettä joka toinen päivä ja vettä havuilleen suihkepullosta. Toivottavasti se jaksaa Loppiaiseen asti.
 
Kaunista keskiviikkoa!
 
Maria
 
P.S. Kiitos Aamukahvilla-blogin, löysin Jouluradion. Yritän olla kuuntelematta sitä, etten kyllästy joululauluihin jo ennen aattoa. Helsingissä se löytyy taajuudelta 102 MHz.

maanantai 30. marraskuuta 2015

Uusi ihastukseni lampetti

Olen himoinnut lampetteja, noita seinään kiinnitettäviä kynttiläpidikkeitä, jo pitkään. Ei liene enää yllätys, että nämäkin ovat lapsuudestani tuttuja juttuja.

Isovanhempieni olohuoneen seinällä oli kuparinväriset lampetit, joista roikkui kristalli. Ne olivat kauniit yhdessä saman huoneen katossa olevan kristallikruunun kanssa. No luonnollisesti ne olivat minusta tosi mauttomia joskus 80-90-luvuilla, mutta se oli loppujen lopuksi aika lyhyt ajanjakso.



En edes tiedä, missä lapsuuteni lampetit ovat nykyään, mutta kun näin Unelmien Talo&Koti -lehden sivuilla nämä H&M:n lampetit, ihastuin niihin välittömästi.

En raaskinut ostaa niitä heti, sillä hintaa näillä on 19,90 kappale. Mutta kun sain "hyvän asiakkaan tarjouksena" -25%, tiesin heti, että nyt on lampettien aika.

Ovatkohan lampetit löytäneet johonkin toiseenkin kotiin?

Valoisaa marraskuun viimeistä päivää.

Maria





lauantai 28. marraskuuta 2015

Suussa sulavat silakkarullat


Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen silakoista? Joku ruokakammotus kouluajoilta?

Minulle silakoista tulee mieleen loistavia muistoja, sillä olen syönyt monta kertaa taivaallisen makuisia silakkarullia Reposaaren ravintolassa Porissa. Joskus aikoinaan yritimme tehdä silakkarullia kotona, mutta ei niistä koskaan ihan yhtä hyviä tullut.

Tänään päätin kaimani Marian innoittamana tehdä ruokaa silakoista. En kuitenkaan pihvejä, vaan hyvien muistojen rullia.

Pyrin tekemään ruokaa niistä aineksista, mitä kotoa löytyy. Luonnollisesti silakat piti aamulla hakea kaupan kalatiskiltä, mutta muuten luotin kaappien antimiin. Jääkaapissa oli kuohukermaa, jota olin ajatellut laittaa rahkaan, sekä kirsikkatomaatteja naposteltavaksi. Niinpä uuniin päätyi silakkarullat kermaisessa tomaattikastikkeessa.




Silakoista tuli ihan suussa sulavan hyviä. Välillä kalan maku alkaa yököttää, jos se on todella vahva, mutta jostain syystä nämä rullat eivät juuri edes maistuneet kalalle. Luulen, että fileiden kuivaaminen auttoi asiaan. Ja tietenkin kunnon kerma ja mehukkaat tomaatit.

Vaikka kärsisit jonkinasteisesta silakkakammosta, näitä kannattaa kokeilla. Silakat ovat myös edullista ruokaa; puoli kiloa maksoi lähimarketissa noin viisi euroa.

Taidan syödä samaa ruokaa vielä uudestaan tänään. Ja huomenna. Nam!

Tätä ruokaa varten tarvitset:

500 g silakkafileitä
2 dl kuohukermaa
10 kirsikkatomaattia
pieni sipuli
1,5 tl hienoa merisuolaa
valkopippuria
kuivattua tilliä
voita paistamiseen ja voiteluun

Levitä silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja kuivaa fileet hyvin talouspaperilla. Ripottele niiden päälle yhteensä teelusikallinen suolaa ja hieman valkopippuria. Rullaa fileet ja lado rullat tiiviisti voideltuun uunivuokaan.


Kuullota silputtu sipuli pannulla pienessä määrässä voita. Laske lämpötilaa ja lisää kerma sekä kuivattu tilli. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit. Anna hautua hetki hyvin pienellä lämmöllä.

Kaada kastike silakkarullien päälle tasaiseksi kerrokseksi. Paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla 45 minuuttia. Tarjoile perunamuusin kanssa.

Makoista iltaa! Maria

perjantai 27. marraskuuta 2015

Mikä on riittävästi somessa?

Kuinka paljon on tarpeeksi? Tätä olen miettinyt viime aikoina paljon sosiaalisen median ja verkostoitumisen kohdalla. Nämä molemmat ovat minulle tärkeitä asioita paitsi henkilökohtaisesti, myös työhaun takia, sillä olen tehnyt töitä muun muassa kirjoittamisen, sosiaalisen median ja sisällöntuotannon parissa.

Luin aamulla blogikirjoituksen, joka sai minut miettimään tätä asiaa taas intensiivisesti. Toimin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa tämän blogin, Facebookin ja Instagramin kautta. Nämä kaikki ovat minulle hyvin mieluisia verkostoja, sillä niissä voin yhdistää tekstin ja kuvan luontevalla tavalla.

Haluan inspiroida ihmisiä terveellisillä ja helpoilla resepteillä, jotta yhä useammat alkaisivat tehdä ruokansa itse kunnon raaka-aineista. Haluan kertoa rehellisesti vaikeuksista ja haasteista, joita olen kohdannut, sillä uskon aitouden voimaan. Haluan jakaa edullisia ja helppoja vinkkejä muun muassa sisustamiseen, sillä toisin kuin monella muulla, minulla on aikaa bongailla asioita verkosta ja ympäriltäni.

Kaiken tekemiseni taustalla on halu elää hyvää elämää ilman massa- ja kertakulutusta ja nähdä kaikissa asioissa myös niiden valoisat puolet. Toivon, että positiivinen perusvire loistaa kaikessa, mitä teen.

On äärimmäisen inspiroivaa valokuvata kaikkea kaunista, mitä maa päällään kantaa, ja sen jälkeen valikoida Instaan kuvia ja kiteyttää niiden yhteyteen jotain (toivottavasti) puhuttelevaa. Joskus onnistun tässä paremmin, joskus huonommin. Vain tekemällä oppii.

Facebookissa jaan paljon samoja kuvia kuin Instassa, mutta siellä muotoilen usein tekstiä runsaammaksi. Toisaalta Facebook on minulle paikka jakaa tutuille ihmisille arkisia tai absurdeja sattumuksia, joiden ansiosta ehkä joku muukin kuin minä saa hyvät naurut.

Blogia kirjoitan, koska minun on yksinkertaisesti pakko saada kirjoittaa. Pääni varmaan jumittuisi kuin vanha tietokone, jos en pääsisi purkamaan säännöllisesti ajatuksiani. Kirjoittamisen jälkeen on tyytyväinen ja kevyt olo.

Mutta entä sitten tämän tekstin pääkysymys eli verkostoituminen? Mitä se minulle merkitsee?

Olen kirjoittanut blogiani aktiivisesti muutaman kuukauden ja ensimmäisen kuvan Instagramiin laitoin reilu vuosi sitten. Henkilökohtainen historiani näiltä osin on siis varsin lyhyt.

En silti taaskaan kaunistele asioita vaan sanon suoraan, että toivon saavani enemmän näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Minusta olisi hienoa, jos blogipäivitykseni kirvoittaisivat enemmän kommentteja ja saisivat aikaan keskustelua. Olisi hienoa, jos IG:ssa seuraajia olisi huimasti enemmän.

Miksi näin ei sitten ole? Tätä olen miettinyt paljon ja tuntenut asian suhteen jopa syyllisyyttä. Olen miettinyt, teenkö jotain väärin tai liian vähän. Olen miettinyt, eivätkö sisällöt ole tarpeeksi kiinnostavia. Olen miettinyt, pitäisikö olla päivittäin kommentoimassa ja tykkäämässä muiden sivuilla ja tileillä, jotta saisi rakennettua verkostoja. Olen miettinyt, olisinko ainakin tyytyväisempi itseeni, jos tuntisin jotain sisäistä paloa Twitteriin.

Kaiken miettimisen jälkeen olen todennut, että joka suuntaan huitominen ei ole minun tapani toimia. Vähemmän on enemmän, jos sen pyrkii tekemään laadukkaasti. Aion kyllä aktivoitua Twitterissä ja kokeilla, tulisiko siitäkin minulle luonteva paikka toimia. Jos ei, niin väkisin en aio sitä tehdä.

Tiedostan myös sen, että oma maailmankuvani ei ole se kaikista myyvin ja seksikkäin nykymaailmassa. Mutta en silti muutu toisenlaiseksi. Ehkä olen edelläkävijä tai sitten vaan ihan pihalla. Olen perinteitä, luontoa ja rauhaa rakastava sielu, joka silti haluaa tonkia parhaat ideat sosiaalisesta mediasta ja jalostaa jotain uutta.

Sosiaalinen media on kovaa työtä, jota esimerkiksi organisaatiotasolla ei voi tehdä vasemmalla kädellä tai siinä sivussa. Huippubloggarit ovat mielipidevaikuttajia, joilla on kymmeniä tuhansia lukijoita ja seuraajia. He ovat saaneet kaupallisia yhteistyökumppaneita ja niiden kautta lisää näkyvyyttä. He ovat päässeet asemaansa kovalla työllä, mutta myös sattumalla on ollut osuutta asiaan.

Joku aina sattuu olemaan enemmän oikeassa paikassa oikeaan aikaan kuin joku toinen. Se ei tarkoita sitä, että hän välttämättä tekisi kaiken paremmin kuin se toinen, vaan että hänellä on ollut myös onnea matkassa.

Nuori luontovalokuvaaja Konsta Punkka on Instagramin seuratuin suomalainen yli 500 000 seuraajallaan. Tämä ei tarkoita, että hänen kuvansa olisivat täysin ylivoimaisia muiden kuviin verrattuna, mutta hänestä tuli ilmiö, kun Instagram alkoi buustata häntä.

Itse pääsin 15 vuotta sitten töihin Ilta-Sanomien urheilutoimitukseen, sillä osasin kirjoittaa, mutta satuin myös tuntemaan oikeita ihmisiä. Siitä alkoi 10 vuotta kestänyt urani Sanomilla, joka vei minut lukuisiin eri tehtäviin, toimituksiin ja medioihin.

On raakaa verrata itseään vain niihin, jotka ovat kaikkein suosituimpia. Silti teen sitä, sillä rakastan itseni haastamista ja suuria tavoitteita. Pitkäjänteinen työ tai sattuma, jompikumpi tai molemmat vievät takuulla eteenpäin, hitaasti tai nopeasti, isosti tai pienesti. Silti pitää välillä muistaa myös olla armollinen itselle.

Suurten unelmien viikonloppua sinulle! Ai niin, löydät minut Instasta @mariaemakinen

Maria