maanantai 30. marraskuuta 2015

Uusi ihastukseni lampetti

Olen himoinnut lampetteja, noita seinään kiinnitettäviä kynttiläpidikkeitä, jo pitkään. Ei liene enää yllätys, että nämäkin ovat lapsuudestani tuttuja juttuja.

Isovanhempieni olohuoneen seinällä oli kuparinväriset lampetit, joista roikkui kristalli. Ne olivat kauniit yhdessä saman huoneen katossa olevan kristallikruunun kanssa. No luonnollisesti ne olivat minusta tosi mauttomia joskus 80-90-luvuilla, mutta se oli loppujen lopuksi aika lyhyt ajanjakso.



En edes tiedä, missä lapsuuteni lampetit ovat nykyään, mutta kun näin Unelmien Talo&Koti -lehden sivuilla nämä H&M:n lampetit, ihastuin niihin välittömästi.

En raaskinut ostaa niitä heti, sillä hintaa näillä on 19,90 kappale. Mutta kun sain "hyvän asiakkaan tarjouksena" -25%, tiesin heti, että nyt on lampettien aika.

Ovatkohan lampetit löytäneet johonkin toiseenkin kotiin?

Valoisaa marraskuun viimeistä päivää.

Maria





lauantai 28. marraskuuta 2015

Suussa sulavat silakkarullat


Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen silakoista? Joku ruokakammotus kouluajoilta?

Minulle silakoista tulee mieleen loistavia muistoja, sillä olen syönyt monta kertaa taivaallisen makuisia silakkarullia Reposaaren ravintolassa Porissa. Joskus aikoinaan yritimme tehdä silakkarullia kotona, mutta ei niistä koskaan ihan yhtä hyviä tullut.

Tänään päätin kaimani Marian innoittamana tehdä ruokaa silakoista. En kuitenkaan pihvejä, vaan hyvien muistojen rullia.

Pyrin tekemään ruokaa niistä aineksista, mitä kotoa löytyy. Luonnollisesti silakat piti aamulla hakea kaupan kalatiskiltä, mutta muuten luotin kaappien antimiin. Jääkaapissa oli kuohukermaa, jota olin ajatellut laittaa rahkaan, sekä kirsikkatomaatteja naposteltavaksi. Niinpä uuniin päätyi silakkarullat kermaisessa tomaattikastikkeessa.




Silakoista tuli ihan suussa sulavan hyviä. Välillä kalan maku alkaa yököttää, jos se on todella vahva, mutta jostain syystä nämä rullat eivät juuri edes maistuneet kalalle. Luulen, että fileiden kuivaaminen auttoi asiaan. Ja tietenkin kunnon kerma ja mehukkaat tomaatit.

Vaikka kärsisit jonkinasteisesta silakkakammosta, näitä kannattaa kokeilla. Silakat ovat myös edullista ruokaa; puoli kiloa maksoi lähimarketissa noin viisi euroa.

Taidan syödä samaa ruokaa vielä uudestaan tänään. Ja huomenna. Nam!

Tätä ruokaa varten tarvitset:

500 g silakkafileitä
2 dl kuohukermaa
10 kirsikkatomaattia
pieni sipuli
1,5 tl hienoa merisuolaa
valkopippuria
kuivattua tilliä
voita paistamiseen ja voiteluun

Levitä silakkafileet leikkuulaudalle nahkapuoli alaspäin ja kuivaa fileet hyvin talouspaperilla. Ripottele niiden päälle yhteensä teelusikallinen suolaa ja hieman valkopippuria. Rullaa fileet ja lado rullat tiiviisti voideltuun uunivuokaan.


Kuullota silputtu sipuli pannulla pienessä määrässä voita. Laske lämpötilaa ja lisää kerma sekä kuivattu tilli. Lisää puolitetut kirsikkatomaatit. Anna hautua hetki hyvin pienellä lämmöllä.

Kaada kastike silakkarullien päälle tasaiseksi kerrokseksi. Paista 175 asteisessa uunissa keskitasolla 45 minuuttia. Tarjoile perunamuusin kanssa.

Makoista iltaa! Maria

perjantai 27. marraskuuta 2015

Mikä on riittävästi somessa?

Kuinka paljon on tarpeeksi? Tätä olen miettinyt viime aikoina paljon sosiaalisen median ja verkostoitumisen kohdalla. Nämä molemmat ovat minulle tärkeitä asioita paitsi henkilökohtaisesti, myös työhaun takia, sillä olen tehnyt töitä muun muassa kirjoittamisen, sosiaalisen median ja sisällöntuotannon parissa.

Luin aamulla blogikirjoituksen, joka sai minut miettimään tätä asiaa taas intensiivisesti. Toimin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa tämän blogin, Facebookin ja Instagramin kautta. Nämä kaikki ovat minulle hyvin mieluisia verkostoja, sillä niissä voin yhdistää tekstin ja kuvan luontevalla tavalla.

Haluan inspiroida ihmisiä terveellisillä ja helpoilla resepteillä, jotta yhä useammat alkaisivat tehdä ruokansa itse kunnon raaka-aineista. Haluan kertoa rehellisesti vaikeuksista ja haasteista, joita olen kohdannut, sillä uskon aitouden voimaan. Haluan jakaa edullisia ja helppoja vinkkejä muun muassa sisustamiseen, sillä toisin kuin monella muulla, minulla on aikaa bongailla asioita verkosta ja ympäriltäni.

Kaiken tekemiseni taustalla on halu elää hyvää elämää ilman massa- ja kertakulutusta ja nähdä kaikissa asioissa myös niiden valoisat puolet. Toivon, että positiivinen perusvire loistaa kaikessa, mitä teen.

On äärimmäisen inspiroivaa valokuvata kaikkea kaunista, mitä maa päällään kantaa, ja sen jälkeen valikoida Instaan kuvia ja kiteyttää niiden yhteyteen jotain (toivottavasti) puhuttelevaa. Joskus onnistun tässä paremmin, joskus huonommin. Vain tekemällä oppii.

Facebookissa jaan paljon samoja kuvia kuin Instassa, mutta siellä muotoilen usein tekstiä runsaammaksi. Toisaalta Facebook on minulle paikka jakaa tutuille ihmisille arkisia tai absurdeja sattumuksia, joiden ansiosta ehkä joku muukin kuin minä saa hyvät naurut.

Blogia kirjoitan, koska minun on yksinkertaisesti pakko saada kirjoittaa. Pääni varmaan jumittuisi kuin vanha tietokone, jos en pääsisi purkamaan säännöllisesti ajatuksiani. Kirjoittamisen jälkeen on tyytyväinen ja kevyt olo.

Mutta entä sitten tämän tekstin pääkysymys eli verkostoituminen? Mitä se minulle merkitsee?

Olen kirjoittanut blogiani aktiivisesti muutaman kuukauden ja ensimmäisen kuvan Instagramiin laitoin reilu vuosi sitten. Henkilökohtainen historiani näiltä osin on siis varsin lyhyt.

En silti taaskaan kaunistele asioita vaan sanon suoraan, että toivon saavani enemmän näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Minusta olisi hienoa, jos blogipäivitykseni kirvoittaisivat enemmän kommentteja ja saisivat aikaan keskustelua. Olisi hienoa, jos IG:ssa seuraajia olisi huimasti enemmän.

Miksi näin ei sitten ole? Tätä olen miettinyt paljon ja tuntenut asian suhteen jopa syyllisyyttä. Olen miettinyt, teenkö jotain väärin tai liian vähän. Olen miettinyt, eivätkö sisällöt ole tarpeeksi kiinnostavia. Olen miettinyt, pitäisikö olla päivittäin kommentoimassa ja tykkäämässä muiden sivuilla ja tileillä, jotta saisi rakennettua verkostoja. Olen miettinyt, olisinko ainakin tyytyväisempi itseeni, jos tuntisin jotain sisäistä paloa Twitteriin.

Kaiken miettimisen jälkeen olen todennut, että joka suuntaan huitominen ei ole minun tapani toimia. Vähemmän on enemmän, jos sen pyrkii tekemään laadukkaasti. Aion kyllä aktivoitua Twitterissä ja kokeilla, tulisiko siitäkin minulle luonteva paikka toimia. Jos ei, niin väkisin en aio sitä tehdä.

Tiedostan myös sen, että oma maailmankuvani ei ole se kaikista myyvin ja seksikkäin nykymaailmassa. Mutta en silti muutu toisenlaiseksi. Ehkä olen edelläkävijä tai sitten vaan ihan pihalla. Olen perinteitä, luontoa ja rauhaa rakastava sielu, joka silti haluaa tonkia parhaat ideat sosiaalisesta mediasta ja jalostaa jotain uutta.

Sosiaalinen media on kovaa työtä, jota esimerkiksi organisaatiotasolla ei voi tehdä vasemmalla kädellä tai siinä sivussa. Huippubloggarit ovat mielipidevaikuttajia, joilla on kymmeniä tuhansia lukijoita ja seuraajia. He ovat saaneet kaupallisia yhteistyökumppaneita ja niiden kautta lisää näkyvyyttä. He ovat päässeet asemaansa kovalla työllä, mutta myös sattumalla on ollut osuutta asiaan.

Joku aina sattuu olemaan enemmän oikeassa paikassa oikeaan aikaan kuin joku toinen. Se ei tarkoita sitä, että hän välttämättä tekisi kaiken paremmin kuin se toinen, vaan että hänellä on ollut myös onnea matkassa.

Nuori luontovalokuvaaja Konsta Punkka on Instagramin seuratuin suomalainen yli 500 000 seuraajallaan. Tämä ei tarkoita, että hänen kuvansa olisivat täysin ylivoimaisia muiden kuviin verrattuna, mutta hänestä tuli ilmiö, kun Instagram alkoi buustata häntä.

Itse pääsin 15 vuotta sitten töihin Ilta-Sanomien urheilutoimitukseen, sillä osasin kirjoittaa, mutta satuin myös tuntemaan oikeita ihmisiä. Siitä alkoi 10 vuotta kestänyt urani Sanomilla, joka vei minut lukuisiin eri tehtäviin, toimituksiin ja medioihin.

On raakaa verrata itseään vain niihin, jotka ovat kaikkein suosituimpia. Silti teen sitä, sillä rakastan itseni haastamista ja suuria tavoitteita. Pitkäjänteinen työ tai sattuma, jompikumpi tai molemmat vievät takuulla eteenpäin, hitaasti tai nopeasti, isosti tai pienesti. Silti pitää välillä muistaa myös olla armollinen itselle.

Suurten unelmien viikonloppua sinulle! Ai niin, löydät minut Instasta @mariaemakinen

Maria



maanantai 23. marraskuuta 2015

Keski-ikäisyyden merkkejä ilmassa!


Olen tunnustanut muutamalle deitilleni kuuntelevani Ylen aikaista. Ja että erityisen hauskaa on joskus kuunnella perjantai-illan Puhelinlangat laulaa -ohjelmaa, jos satun viettämään samaan aikaan yksin rauhallista koti-iltaa.

Ei tuo minusta nyt mikään sysimusta salaisuus ole, mutta jostain syystä yksittäisistä deiteistä ei ole tullut sen enempää. :D

Radiokanavamieltymykseni taitavat kuulua samaan kategoriaan kuin vanhojen, lapsuudenkodistani tuttujen asioiden himoitseminen ja yleinen halu viettää vapaa-aikaa kotona.

Ilahduin kovasti, kun kaappeja kaivellessani löysin äitini minulle joskus antaman Marja Isolan Kukkatori-kankaan. Muistan valokuva-albumeista lukuisia kuvia, joissa verho näkyy kodissamme 70-80-luvuilla. Normaalisti minulle ei tulisi mieleenkään ripustaa ikkunoihin jouluverhoja, mutta tämä kangas oli minusta siihen tarkoitukseen täydellinen.


Onko kaikki tämä keski-ikäistymistä? Jos on, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan.

Mahtaakohan muilla ikäisilläni, 70-luvun puolivälissä syntyneillä, olla samanlaisia oireita?

Maria

perjantai 20. marraskuuta 2015

Ikäviä asioita ei pidä vältellä

Olen viimeisten parin vuoden parin vuoden ajan vältellyt hevosia. Enkä pelkästään hevosia, vaan myös toisinaan ihmisiä, jotka ovat niiden kanssa tekemisissä. Siis myös hyviä ystäviäni.

Pelkästään se, että olen vältellyt hevosia, on käsittämätöntä, sillä olen sydänjuuriani myöten hevosnainen. Ratsastaminen on minusta ehkä parasta, mitä ihminen voi tehdä.


Vielä hurjempaa on kuitenkin se, että olen vältellyt hevosten myötä myös monia ihmisiä, jotka ovat kuuluneet elämääni vuosikausia.

Olen vältellyt heitä sen takia, että en kestä sitä, että heidän mukanaan tulevat myös hevoset. En kestä sitä sen takia, että hevoset ja ratsastus ovat olleet tavoittamattomissani.

Asiaa pitänee hieman valaista. Olen ratsastanut ja ollut monella tapaa hevosten kanssa tekemisissä parikymmentä vuotta. Elämääni on mahtunut kolme omaa ratsua, lukuisia valmennustunteja ja kilpailemista kouluratsastuksessa aina kansallisella tasolla asti. Hevoset ovat olleet lähes koko aikuisikäni elämäntapani. Hullu, intohimoinen, raskas mutta useimmiten myös niin paljon nautintoa tuottava elämäntapa.

Kolmisen vuotta sitten elämäni meni siihen jamaan, että hevosen pitämiselle tai edes aktiiviselle ratsastamiselle ei ollut taloudellisesti eikä ajankäytöllisesti mitään mahdollisuuksia. Luovuttuani viimeisimmästä hevosestani myin kaikki hevosvarusteet ja työnsin ratsastusvaatteeni pimeimpään mahdolliseen kaappiin.

Viimeisten kahden ja puolen vuoden aikana olen ollut kaksi kertaa hevosen selässä. Kummallakaan kerralla itku ei ollut kaukana, sillä kroppa ja mieli huusivat, että tätä me halutaan lisää, mutta järki sanoi, ettei mitään mahdollisuutta.

Niinpä on ollut helpompi vältellä talleja ja ihmisiä, jotka ovat hevosten kanssa tekemisissä.

Viime viikolla totesin, ettei tässä touhussa ole mitään järkeä, ja jo tiistaina matkustin työkseen ratsastavan hyvän ystäväni luokse Kouvolaan. Vietin siellä kaksi hevosentuoksuista päivää harjoitellen samalla valokuvaamista. Liikkuvat kohteet, ai että niitä on vaikeaa kuvata. Mutta ihan kivoja otoksiakin tuli, kun mallina oli taitava ratsastaja Tiina Polso ja hyvät hevoset.






Kaikkein parasta reissussa oli rakkaan ystävän kanssa oleminen. Mutta hyvänä kakkosen tulivat hevoset, joiden kanssa oli niin luontevaa touhuta. Kotiin päästyäni kaivoin ratsastusvaatteet kaapista ja työnsin täydellisesti istuvat ratsastussaappaat jalkaani. Ja silloin tiesin, että ei mene enää kauan, että nousen taas hevosen selkään. Näiden kaltaisia kuvia tulee minusta lisää:

 
 
 
Uskon siihen, että kun ajattelee positiivisia ja mukavia asioita, niitä myös tapahtuu. Kun näen sieluni silmin itseni säännöllisesti hevosen selässä, näin tulee tapahtumaan. Samalla tavalla näen itseni sieluni silmin tekemässä työtä, jossa viihdyn, jossa pääsen käyttämään taitojani ja tuottamaan arvokkaita asioita työnantajalleni. Näin tulee tapahtumaan, ja hyvin pian. Minä uskon siihen, ja siksi se tulee tapahtumaan.
 
Ikäviä asioita ei pidä vältellä eikä päätä työntää pensaaseen, sillä kukaan ei tule kaivamaan sinua sieltä pensaasta. Kun sen sijaan hyväksyy avoimesti vallitsevan tilanteen ja uskoo muutokseen, ei mikään voima voi estää positiivisia asioita tapahtumasta. Enemmin tai myöhemmin.
Hyvää positiivisten ajatusten viikonloppua!
Maria


 

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikonlopun luontoretki ja lohturuoka

Tämän viikonlopun tunnelmat eivät ole olleet varmaan kenelläkään erityisen hyvät. Kun lauantaiaamun uutiset iskivät tajuntaan, oli vaikea puhua mitään tai tarttua mihinkään toimeen.

Kun olin pyörinyt aamupäivän kotona uutisia kuunnellen ja lukien, tajusin tarvitsevani raitista ilmaa. Otin hieman evästä ja kameran reppuun ja lähdin Helsingin Viikin ulkoilualueelle.




On itse asiassa uskomatonta, kuinka harvoin tulee lähdettyä näin lähellä olevalle hienolle luonnonsuojelualueelle. Jostain syystä lähellä olevat, tutut paikat eivät tunnu niin ihmeellisiltä. Jos matkustaisin vaikka Keski-Suomeen, menisin tietenkin retkeilemään vastaavanlaiselle alueelle. Sama juttu monen muun, "liian" lähellä olevan nähtävyyden kanssa.

Marraskuinen, hieman ankea sääkin riitti muistuttamaan siitä, miten paljon hyvää maailmassa vielä on mielipuolisista ihmisistä ja teoista huolimatta.

Onneksi kotona jääkaapissa odotti naudan paahtopaisti, sillä eilinen iltapäivä oli kuin tehty kunnon lohturuoalle. Runsailla juureksilla höystetystä lihapadasta tuli niin hyvää, että ohje on pakko laittaa jakoon siitäkin huolimatta, että netti on pullollaan lihapatareseptejä. Mutta ei tätä!



Tähän naudanliha-juurespataan tarvitset:

750 g naudan paahtopaistia
5 siivua pekonia
1 rkl voita
4 porkkanaa
1 sipuli
1 lanttu
1 nauris
vettä
2 tl suolaa
1 rkl sinappia
1/5 tl jauhettua maustepippuria
reilusti mustapippuria myllystä
2 tl kuivattua persiljaa
2 tl kuivattua rosmariinia
2 laakerinlehteä
1/2 dl kermaa

Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen. Leikkaa paisti ensin lihasäikeiden suuntaisesti ja sen jälkeen reiluiksi suupaloiksi. Leikkaa pekoniviipaleet pieniksi paloiksi.

Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paista pekonisilppua hetki voissa. Lisää joukkoon lihapalat ja ruskista ne joka puolelta. Jos pannu on pieni, paista pekonit ja lihat kahdessa erässä.

Kumoa ruskistuneet lihapalat uunipataan. Lisää paistinpannuun hieman vettä, jotta saat paistorasvat irti, ja lisää vesi pataan lihojen päälle.

Kuori juurekset ja sipuli, pilko ne reilun kokoisiksi suupaloiksi ja lisää pataan. Lisää vettä niin, että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Lisää mausteet ja sekoita padan ainekset mausteiden kanssa. (Itse en koskaan mittaile mausteita, joten ohjeessa olevat määrät ovat noin määriä.)

Laita pata ilman kantta uuniin ja odota, kunnes vesi alkaa kiehua. Laita tämän jälkeen padan päälle kansi ja laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Anna hautua uunissa noin kaksi tuntia. Lisää pataan kerma, tarkista maku ja anna hautua vielä puolisen tuntia.

Nauti perunamuusin kanssa.

Rauhallista sunnuntai-iltaa ja hyvää alkavaa viikkoa.

Maria









tiistai 10. marraskuuta 2015

Marraskuun kauneus tuli kotiin






Vaikka joulu lähestyy jo kovaa vauhtia, halusin tuoda vielä hetkeksi marraskuisen luonnon kotiini. Tänään koiranulkoilutuslenkillä mukaan tarttui enemmän tai vähemmän värikkäitä kasveja, jotka miellyttävät minimalistista silmääni.






Katsotaan nyt missä vaiheessa korvaan nämä havuilla ja valonauhoilla. Tällä hetkellä haluan kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että inhokkikuukauteni marraskuukin voi olla kaunis.

Maria

Löydät minut myös Instagramista @mariaemakinen

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Perjantain täydellinen tapa tyhjentää pää

Olen luonteeltani nopeasti ajatteleva ja tekevä ihminen ja vaadin itseltäni monesti täydellisyyttä, kun ihan hyväkin riittäisi välillä. Siksi olen onnellinen, että olen siunattu ystävillä, jotka muistuttavat minua tekemään joskus asioita, joissa ei tarvitse saavuttaa mitään erityistä. Joissa on ihan riittävä sellaisena kuin on.


Tällainen oli Janinan joogastudio Padmassa vetämä Candle light yinjooga, jossa vietin tunnelmallisen ja täydellisen rentouttavan illan viime perjantaina. Se oli todellakin toinen ääripää saliharrastukselleni, jossa vedän nopeita toiminnallisia treenejä. Yleensä ajattelen, että mitä enemmän syke nousee ja mitä kovempi hiki tulee, sitä parempi.
 
Ohjaaja Janina Tainio ennen tunnin alkua.
Tämän tunnin jälkeen leijuin kuitenkin niin hyvässä olossa, että oikein harmitti, kun piti ottaa muutama juoksuaskel juna-asemalle. Junassa mietiskelin, mitä kirjoittaisin puolitoistatuntisesta harjoituksesta, kun jatkuvan pohdiskelun ja ajatustenvirran sijaan keskityin siinä tyhjentämään mieleni.

Sanoisin näin, että tämä jooga pitää itse kokea, sillä jokainen kokemus ja harjoitus on erilainen. Olen käynyt yinjooga tunneilla ennenkin, mutta ei niitä voi verrata keskenään. Se ei ole treeni vaan harjoitus ja pieni matka omaan itseensä. Kuin kaupan päälle siitä saa erinomaisen olon.


Jotain ihan konkreettistakin huomasin myöhemmin illalla.

Olen kärsinyt jo pitkään kroonistuneesta jumista oikeassa pakarassa. Samanlainen jumi on pienempänä oikealla puolella yläselässä. Niitä on hoidettu jos jonkinlaisin keinoin, mutta mikään ei ole tuonut pitkäaikaista helpotusta. Kaikkein parasta hoitoa on olla istumatta. Siksi olen välillä tehnyt töitäkin seisten.

Illalla tajusin, että jooga oli vaikuttanut kipeään pakaraani. Olo oli parempi kuin hieronnan jälkeen, sillä jotain oli todella avautunut siellä pakaran lihas- ja rasvakerrosten alla.

Ehkä selitys löytyy yinjoogan tuntikuvauksesta, jonka mukaan siinä keskitytään lihasten sijaan sidekudosten venyttämiseen ja vahvistamiseen. Erityistä huomiota kiinnitetään lantion alueen kireyden poistamiseen.

Perjantain tunnilla olimme asanoissa keskimäärin neljä minuuttia, mutta niissä voidaan olla myös lyhyempi tai pidempi aika.

En tiedä, helpottaisivatko jumit kokonaan, jos kävisin yinjoogassa säännöllisesti. Tuntuu siltä, että se olisi niihin kokeilemisen arvoinen juttu. Joka tapauksessa yinjooga oli ainakin minulle täydellinen tapa rentoutua kynttilöiden valossa, hengitykseen ja omiin tuntemuksiin keskittyen.


perjantai 6. marraskuuta 2015

Helppo ja mehevä jauheliha-kasvisvuoka

Uunissa valmistuvat ruoat ovat minusta näin pimeän aikaan ihan parasta. Niiden tekemiseen ei mene paljon energiaa, monesti riittää vain pilkkominen ja ainesten kasaaminen vuokaan. Ne valmistuvat kätevästi esimerkiksi samaan aikaan, kun on itse ulkoilemassa ja sohvalla loikoilemassa.


Tein eilen toistamiseen tätä tuoreilla ja kuivatuilla yrteillä ryyditettyä jauheliha-kasvisvuokaa, ja koska siitä tuli taas todella hyvää ja mehevää, päätin jakaa reseptin täällä. Tämä ruoan innoittajana on toiminut aivan erinomainen kasvis-vuohenjuustovuoka, jota olen tehnyt useampaan otteeseen.

Tähän ruokaan tarvitset:

400 g naudan 10% jauhelihaa
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
2 perunaa
3 porkkanaa
1/2 tölkkiä (Mutti) tomaattimurskaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
Santa Maria Chili Explosionia myllystä
kuivattua persiljaa
kuivattua korianteria
kuivattua yrttisekoitusta
1 ruukku tuoretta basilikaa
juustoraastetta

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa noin sentin paksuiksi viipaleiksi. Pilko kuoritut porkkanat ja perunat peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Silppua basilikan lehdet.

Paista jauheliha tilkassa öljyä. Lisää sekaan tomaattimurska, sokeri, suola ja mausteet tuoretta basilikaa lukuun ottamatta. Käytä kuivattuja yrttejä noin teelusikallinen jokaista, korianteria hieman vähemmän. Anna kastikkeen muhia pienellä lämmöllä viitisen minuuttia.

Lado vuokaan kerrokset munakoisoa ja kesäkurpitsaa sekä puolet pilkotuista porkkanoista ja perunoista. Kaada päälle puolet kastikkeesta ja puolet silputusta basilikasta. Kasaa päälle toinen kerros kasviksia, kastiketta ja basilikaa. Ripottele päälle haluamasi määrä juustoraastetta.

Anna ruoan olla uunissa tunti ja siihen asti, kunnes porkkanat ovat pehmeitä.

Itse laitan vuoan päälle kannen siinä vaiheessa, kun juustoraaste on saanut kunnolla väriä. Eilen jätin vuoan vielä reiluksi tunniksi sammutettuun uuniin kansi päällä, ja ruoasta tuli todella täyteläisen ja mehevän makuista.







torstai 5. marraskuuta 2015

Kotona olemisen hyviä puolia


 
Pystyn tällä hetkellä nauttimaan sellaisista asioista, joista normaalia työpäivää tekevät ihmiset voivat vain uneksia. Voin useimmiten lähteä ulos silloin, kun sää on kauneimmillaan, sillä voin tehdä tarvittavat hommani myös auringon jo laskettua.

Tänään olin hyvän ystäväni kanssa isossa helsinkiläisessä koirapuistossa. Koirat nauttivat sydämensä kyllyydestä, kun oli tilaa juosta mielin määrin ja hyppiä kaatuneiden puiden ja lammikoiden yli. Minun kikkurani ei tosin valitettavasti hyppinyt yli vaan otti aina tilaisuuden tullen kylmät kylvyt. Voi sitä riemua!

Vaikeuksien keskelläkin elämässä on aina myös niitä hienoja asioita, kun osaa nähdä asioiden valoisat puolet. Onneksi elämä on opettanut minua näkemään.


 






keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Kahdeksan hyväksi havaittua vinkkiä työnhakuun

Tässähän on mennyt jo viikko edellisestä päivityksestä. Blogimaailmassa tämä varmaan tarkoittaa jo kuolemaa, mutta täällä minä silti sinnittelen.

Viime viikko oli niin tavallinen arkiviikko, etten saanut siitä mitään irti jaettavaksi. Kokkailin samoja vanhoja ruokia, kynttilät ja muu pieni sisustus oli jämähtänyt niille sijoilleen, en tehnyt löytöjä, koska en käynyt missään mitään etsimässä... Ehkä kuitenkin kyse oli enemmän siitä, että halusin hiljaa keskittyä yhteen asiaan.

Työskentelin viime viikolla paljon työnhaun parissa, ja nyt haluan jälleen jakaa jotain siitä. Uskon nimittäin, että minun kokemuksistani ja oivalluksistani on hyötyä myös muille, sillä olen päässyt ihan julkisten hakujen kautta moneen työhaastatteluun ja tullut kerran jo valituksikin.

Viimeksi maanantaina olin työhaastattelussa. En halua tässä vaiheessa kertoa tästä kyseisestä tilanteesta mitään, mutta sen sijaan jaan kahdeksan omaa täsmävinkkiäni, joiden avulla uskon päässeeni eteenpäin erilaisissa työnhakuprosesseissa.

1) Hae tehtäviä, joihin todella tunnet vetoa

Olen varma, että hakemuksesta huokuu se, oletko aidosti kiinnostunut paikasta. Ainakin itse olen päässyt haastatteluvaiheeseen juuri niissä tapauksissa, joista olen ollut todella kiinnostunut. Tällä en tarkoita sitä, että pitäisi vain odottaa sitä yhtä oikeaa, vaan sitä, että keskittyy mieluummin muutaman hyvän hakemuksen tekemiseen viikossa kuin lähettää hakemuksen kaikkiin paikkoihin, joiden vaatimuksiin ja tehtävänkuvaan edes jollain tavalla sopii.



2) Tutustu yritykseen huolellisesti

Kun päätän tehdä hakemuksen, luen työpaikkailmoituksen monta kertaa ajatuksella läpi. Sitten tutustun yritykseen sen kotisivujen ja somekanavien kautta. Tällä tavalla kiinnostukseni ja innostukseni tehtävää kohtaan lisääntyy entisestään, mikä näkyy hakemuksen laadussa.

3) Muokkaa hakemuksesi tehtävän vaatimuksiin sopivaksi

Yhdellä ja samalla hakemuksella ei pitkälle pötkitä, vaikka sillä hakisikin samankaltaisia tehtäviä. Teen jokaiseen paikkaan juuri sinne sopivan hakemuksen. Hakemustekstiä kirjoittaessani mietin paitsi tehtävänkuvaa ja vaatimuksia, myös organisaation kokoa, imagoa ja arvoja.

Tähän väliin on pakko sanoa, että haen harvoin paikkoja, joihin pitää täyttää monimutkainen ja -sivuinen hakulomake netissä. Niiden laatimiseen menee kohtuuttomasti aikaa eikä niissä pääse mielestäni hakijan persoona esiin. Onneksi minun alallani suositaan paljon avoimia hakemuksia.

4) Erotu hakemuksellasi

Muistan joskus aikoinani 90-luvun lopussa hakeneeni kesätyöpaikkaa hakemuksella, jonka printtasin vaaleansiniselle paperille. Sain paikan. Nykyään pyrin erottumaan massasta esimerkiksi erilaisella palstajaottelulla ja tietenkin hyvin selkeällä ilmaisulla. Joskus saatan liittää avoimeen hakemuksen jonkun kuvan. En kikkaile fonttien kanssa, sillä tärkeintä on, että teksti on helposti luettavaa.

5) Muokkaa myös CV:si tehtävään sopivaksi

Saatan tehdä pieniä muutoksia ansioluettelooni haettavan tehtävän mukaan. Minulla on kokemusta sekä media- että yritysviestintämaailmasta, joten painotan joskus lyhyessä esittelytekstissäni tiettyjä asioita enemmän kuin toisia, tehtävästä riippuen.



6) Soita yhteyshenkilölle

Työpaikkailmoituksissa mainitaan yleensä yhteyshenkilö ja ajat, jolloin häneen voi ottaa yhteyttä. Otan aina yhteyttä ja esitän muutaman hyvin mietityn kysymyksen. Aina löytyy asioita, joista voin kysyä lisätietoja ja esitellä samalla itseni.

7) Tee kotiläksyt ennen haastattelua

Jos saat kutsun työhaastatteluun, tutustu entistä paremmin kyseiseen organisaatioon, sen tuotteisiin, palveluihin, termistöön, ihmisiin jne. Itse käyn mielessäni läpi mahdollisia kysymyksiä ja vastauksiani, etenkin silloin, kun haastattelu tapahtuu englanniksi. Tällä haluan varmistaa, että minulla on tarvittava termistö hallussa.

8) Rauhoitu juuri ennen haastattelua

Menen haastattelupaikkaan hyvissä ajoin. Jos liikenne kulkee vaivattomasti, saatan olla puolikin tuntia etuajassa. Tällöin istun rauhassa joko läheisessä kahvilassa tai odotusaulassa. En tekstaile kavereitten kanssa tai seikkaile somessa, vaan istun rauhassa ja hengittelen syvään. Ja hymyilen.

Olisi huippukivaa kuulla muita vinkkejä ja toimintatapoja!

Maria