tiistai 14. huhtikuuta 2015

Heti yllättävä käänne minimalistisessa Project 333:ssa


Aloin tänään noukkia vaatekaapistani niitä 33 vaatetta, joita käyttäisin seuraavan kolmen kuukauden ajan, olenhan päättänyt olla mukana maailmanlaajuisessa minimalistisessa tyylihaasteessa, joka kulkee nimellä Project 333 (tästä enemmän myös eilisessä blogikirjoituksessani). Aloitin farkuista, sillä niiden valinta tuntui helpoimmalta. Sen jälkeen heitin sängylle kolme mekkoa sekä farkkuhameen ja lopulta paitoja. Silloin iski hätä.

Tajusin kauhukseni, että en millään saisi kokoon sellaista paitavalikoimaa, jossa viihtyisin kolmen kuukauden ajan. Ongelmana ei ollut yli- vaan alitarjonta. Tämä ei siis suinkaan tarkoita sitä, että kaapissani ei olisi riittävästi paitoja, vaan sitä, että tajusin siellä olevan ihan liikaa huonoja paitoja. Nyppyisiä paitoja sekä värejä ja malleja, jotka eivät olleet miellyttäneet minua enää pitkään aikaan.

En ollut tajunnut tätä näin kirkkaasti ennen kuin aloin valmistella tätä projektia omalla kohdallani. Nyppyiset ja "ihan ok" -paidat ovat olleet siis päällä ehkä pari kertaa kuukaudessa etenkin silloin, kun en ole ehtinyt tai jaksanut pestä pyykkiä. Ne ovat olleet sellaisia varapaitoja, jotka ovat täyttäneet vaatekaappia, mutta toisaalta ärsyttäneet olemassaolollaan.

Tosiasia siis on, että kaappini on lähes täynnä varavaatteita sen sijaan, että siellä olisi kunnollisia, minua miellyttäviä käyttövaatteita. Ja yllätys yllätys, kaikki nämä varavaatteiksi kutsumani vaatteet ovat halpojen ketjujen tuotteita. Johtopäätös tästä kaikesta oli varsin helppoa tehdä: sen sijaan, että olin ostanut aikoinaan viisi samankaltaista 15 euron paitaa, olisi ollut huomattavasti järkevämpää ostaa yksi laadukas 50 euron paita. Tällaisella matematiikalla ja oletussummilla säästöä olisi tullut 25 euroa ja minulla olisi yksi lempivaate enemmän.


Oho! Tiesin, että sininen on lempivärini,
mutta että olen näin yhdenmukainen värinkäyttäjä.
Projekti 333 on myös sitä varten, että oppii lisää omasta tyylistään.

No, mitään hirveän kamalaa tämä ei ole, kysehän on vain vaatteista. Ja sängylläni on joka tapauksessa monta hyvää vaatekappaletta, jotka puen ilomielin päälleni. Koska tarvitsen kolmen kuukauden aikana päällepantavaa, mukaan lähtee myös näitä niin sanottuja varavaatteita. Mutta päätin myös sen, että heti kun löydän varavaatteelle kunnollisen korvaajan järkevällä hinnalla, varavaate päätyy kunnosta riippuen kiertoon tai jäteastiaan.

Minusta on ihan mahtavaa, että olen tajunnut näinkin tärkeän asian vaatteiden kuluttamisesta ja ostamisesta ennen kuin koko projekti on edes alkanut. Tuskin maltan odottaa, mitä kaikkea mielenkiintoista ja opettavaista tulee vastaan, kun homma pääsee kunnolla vauhtiin.

"If you have to buy stuff to store your stuff, you might have too much stuff." bemorewithless.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti