perjantai 17. huhtikuuta 2015

Sinkkutreenit, paljon parempaa kuin Tinder


Olen ollut sinkkuna kohta kaksi ja puoli vuotta. Muutaman pitkän parisuhteen jälkeen yksinolo on tehnyt enemmän kuin hyvää, etenkin, kun olen halunnut vähän miettiä, miksi suhteeni eivät ole toimineet ja mitä oikein haluan. En silti väitä, että sinkkuna oleminen on niin kivaa, että haluan olla itsekseni loppuelämän ajan. Ajatus yksinäisistä eläkepäivistä ei houkuttele, vaikka onneksi niihin on vielä ainakin 25 vuotta aikaa. Uskon, että ihmistä ei ole pidemmän päälle luotu elämään yksin, vaikka jokaiselle sopii ainakin jossain elämän vaiheessa itsekseen oleminen.

Olin eilen tutustumassa Sats Eliksian uutuustuntiin Prformance Tough Viking, josta kirjoitinkin eilen. Tunnin ensisijainen tarkoitus on valmistaa osallistujia Helsingin Kaisaniemessä alkusyksystä järjestettävään Tough Viking -estejuoksukilpailuun. Tilaisuudessa kerrottiin kilpailun luonteesta, mutta nappasin järjestäjän puheesta erityisesti tiedon siitä, että kisan monien lähtöjen joukossa on erityinen sinkkulähtö. Aivan mahtava idea!

Saleilla ja muissa urheilupaikoissa pyörii paljon kivanoloisia miehiä, mutta kun en tiedä statuksesta, en lähde heitä lähestymään. Salilla keskityn treenaamiseen välittämättä siitä, miltä näytän. Mutta entäpä jos olisikin erikseen vain sinkuille järjestettyjä treenejä, joissa kyllä treenattaisiin ja kovaa, mutta joiden jälkeen olisi ihan luontevaa jutella ja kysellä treffikumppania?

Itse käyn baareissa tai yökerhoissa muutaman kerran vuodessa. Kesällä tulee tietysti istuttua välillä terasseilla, mutta muutamaan jäävät nekin kerrat. Sen sijaan treenaamassa käyn noin neljä kertaa viikossa. Mikä mahdollisuus silloin olisikaan tutustua saman henkisiin miehiin. Ja miten paljon hauskempaa se olisi kuin mikään Tinder tai netin treffipalsta (jotka nekin on muuten tullut kokeiltua).

En pikaisella googlettamisella löytänyt osumia haulla "sinkkutreeni", mutta jos tällaisia on, haluan ehdottomasti kuulla niistä.


Tämä "taidepläjäys" päätyi tähän tasan siksi,
että oli niin kivan keväinen tausta.
 
Itse vietän nyt rennon viikonlopun levon ja ystävien seurassa. Nautinnollista viikonloppua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti