Metsäretkellä personal trainerin kanssa

Metsä on ollut tänä pääsiäisenä henkireikäni. Kolmena päivänä olen pistänyt kumisaappaat jalkaan ja mennyt koirani kanssa niin syvälle varsinaissuomalaiseen metsään kuin mahdollista. Moottoritieltä kantautuvaa liikenteen huminaa ei näillä leveysasteilla pääse pakoon, vaikka olisi omasta mielestään keskellä ei mitään. Mutta kyllä minulle riittää se, että tunnen olevani umpimetsässä.

 

Metsäautotie sopii kevyeksi alkulämmittelyksi.

 

Viime viikon tapahtumat ovat ottaneet veronsa. Onhan se rankkaa, että sen lisäksi että omat valinnat ja sattumat ohjaavat elämää, niin välillä ulkopuoliset päätökset vievät sen ihan uusille raiteille. Elämän arvaamattomuus tekee joskus kipeää, vaikka eläisi kuinka päivä kerrallaan ja asioilla on tapana järjestyä -asenteella.

 

Saappailla ja housuilla on yhteensä ikää noin 40 vuotta.

 

Sen takia metsä on vetänyt puoleensa. Luonnontilassa olevassa kallioisessa metsässä rämpiessä saa kunnolla hien pintaan ja ajatukset tuuletusta. Aivan mahtava keino yhdistää kehon ja mielen huolto! Parin päivän jälkeen reisissä tuntuu samanlaista poltetta kuin juoksulenkin jälkeen, mutta mieli on saanut taatusti enemmän tuuletusta kuin asfalttitietä mittaillessa.

 

Näissä maastoissa juostiin Jukolan viesti vuonna 2006.

 

Ilman koiraa päämäärätön metsäseikkailu olisi taatusti tylsempää. Oma kiharakarvainen noutajani on sitkeä kaveri, joka on luotu liikkumaan vaikeissa päivätolkulla. Metsässä se on loistava personal trainer, joka näyttää esimerkkiä kivien päällä hyppelyssä ja kalliojyrkänteiden nousemisessa.

 

Personal trainer näyttää mallia.

 

Koira ei odota, että sen kanssa juttelisi, mutta se ei pane pahitteeksi aika ajoin purkautuvaa ajatuksenvirtaa. Se ei ala hoputtaa, kun haluaa vaan istua kaatuneen puun rungon päällä silmät kiinni ja arvuutella, mikä lauluääni kuuluu millekin linnulle.

 

Se on virallisesti kevät nyt!

 

Paluu kaupunkiin ja kotiin tuntui kevyeltä ja pää on täynnä ideoita ja tulevien projektien suunnittelua.