torstai 8. lokakuuta 2015

Täällä sitä taas ollaan!

 
Minulla ei ole koskaan ollut tällaista syysfiilistä. Olen aina toitottanut olevani kesäihminen ja inhoavani syksyä. Ja nyt olen huomannut, että olen nauttinut elämästäni tänä syksynä huomattavasti enemmän kuin menneenä kesänä. Blogin päivittäminenkin jäi kesän tultua, kun jostain syystä piti suuna päänä mennä koko ajan tai olla muuten vaan liian levoton istumaan ja kirjoittamaan.


 
 
 

Tämä syksy on ollut uskomattoman upea, ja aurinkoisten päivien voimistamana huomaan keränneeni ympärilleni kaikkea kaunista ja mieltä piristävää. Tavarat ovat löytäneet uusia paikkoja kotona ja olen kaivanut kaappien uumenista aarteita, joiden olemassaolosta en ollut enää tietoinenkaan. Kirpputorit ovat tarjonneet löytöjä pilkkahintaan. Keittiö on ollut erilaisten ruokakokeilujen ja herkullisten aterioiden tyyssija. Osa kaapeista ja laatikoista on kokenut suursiivouksen, vaikka iso osa on vielä erittäin luovassa kaaoksessa. Ei nyt sentään kaikkea pidä tehdä kerralla ja yhden syksyn aikana. Etenkään, kun eskarilainen ja iso karvakorva sotkevat samaa tahtia, kun ehdin siivota ja järjestellä.

Reseptejä, kaikenlaisia arjen piristyksiä, edullisia sisustuslöytöjä, pientä pintaremonttia, kivoja kauneusjuttuja ja helppoja meikkivinkkejä. Ainakin näitä löydät blogistani tämän syksyn ja talven aikana, sillä ne ovat jokapäiväistä elämääni. Ja saa nähdä mitä muuta päivät tuovat eteen.

Odottavin mielin, Maria








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti